Tiistaina menimme vehnäaltistukseen, eikä tullut kuin ihottumaa leuanalle. Jatkamme siis kotona makaronin ja venhäjauhon voimin. Poika on nukkunut kaksi yötä hyvin. Ja eilen minä leivoin pullaa ja pojalle tortilloja.

Oli muuten hyvin helppoa tehdä niitä tortilloja itse, ehkä pitäisi tehdä meille muillekin.

 

Keskiviikkonakin oli haipakkaa: ensin puheterapeutille, kummimummin oven taakse, jäåtimme viestin, kävimme kävelyllä ja katselemassa jääkiekkoilijoita, lounaalle ja psykologin juttusille.

Pojall etehtiin kaksi kehitystä kartoittavaa testiä joulun alla ja toisen, ei kielellisen mukaan 2v6kk on 2v9kk tasolla, kielellisen mukaan pelkein puoli vuotta jäljessä. Suurimmat hankaluudet liittyvät kielelliseen kehitykseen (ei tuota puhetta, viittomia vähän), mutta ymmärtää paremmin. Kuitenkin on vaikea määritellä paljonko ymmärtää. Toinen hankala paikka on hienomotoriikka.

Puolenvuoden päästä katsotaan tilannetta uudelleen, mutta psykologi kirjoittaa pojalle erityispäivähoitolausunnon ja suositteli kielellisiin vaikeuksiin keskittyvää erityispäiväkotia. Nyt onkin sitten pohdinnan alla meneekö poika allelrgiapäiväkotiin vai erityispäiväkotiin. Niinpä. Tuo erityispäiväkoti kyllä houkuttaa suuresti. Ja kun tämä kaksi päivää vehnääkin on jo aika paljon, niin ehkä poika ei enää ole niin herkkä?

 

Psykologikäynnin jälkeen menimme Villa Maciin, yksityiseen nykytaiteen museoon. Emme ole aiemmin käyneet niin että olisin ohjannut poikaa, vaan aiemmin olemme olleet museossa pojasta huolimatta, nyt pojan takia.

Kiersimme ensin alakerran salit, joista ensimmäinen oli selvästi kiinnostavin ja menimme yläkerran kokoelmiin. Siellä poika jämähti aulaan Taneli Stenbergin maalausten luo.

Erityisen kiehtova oli tämä

kelluvapatja.jpg

PAlasimme katsomaan tätä taulua muutaman kerran, poika eläytyi siihen asettumalla samaan asentoon, laittamalla kädet samalla tavoin rinnalle ja näyttelemällä hyvin hyvin väsynyttä. Asiasta kerrottiin vielä isosiskollekin ja etsin tämän kuvan netistä, jolloin poika katseli sitä reilun puolituntia aktiivisesti, jälleen eläytyen ja kertoen siitä, toki omalla tavallaan, viittomalla nukkuvaa yms, kutta selvästi tärkeänä. Toinen Stenbergin työ, Naurisvarkaat, ei ollut yhtä kiehtova, mutta sillekin poika loi oman merkin: puristaa silmänsä raolleen, sillä taulussa oli mies jo nikkasi silmää.

Esikoine vaati lupauksen että henetkin viedään katsomaan sama näyttely. Hän on myös ollut pienestä pitäen hyvin kiinnostunut museoista. Taktikoinkin aiemmin niin että menimme museoihin vasta 2h ennen sulkemisaikaa...