Tänään oli Prinzillä taas puheterapiakäynti. Puhis oli oikein tyytyväinen miten Pojun puhe oli edistynyt ja antoi myös minulle palautetta siitä että olen puurtanut Pojun kommunikaation parissa. Olin aivan äimistynyt, vaikka nyt hiukan myöhemmin kun asiaa mietin niin onhan sitä tullut tehtyä hommia, mutta kun ailti aina on se olo että pitäisi vielä enemmän..

Oli kyllä aivan oikea päivä kehuille. Loppupäivänä musta tuntui taas että olenniin onneton äiti kuin olla ja voi, sillä Poju kävi varkaissa ja pisteli pieneen sievään suuhunsa kaikenlaista perunamuusista lakritsinpaloihin. Ystäväni toki lohdutti minua etten omaa röntgensilmiä, mutta silti harmitti kun en ollutkaan joka välissä vahtimassa.

ja täytyy myöntää, että kun Haahelo tuli kotiin klo 18 mä lähdin melkein samalla ovenavauksella lenkille.

***

Kerroinko jo? Pojulle myönnettiin korotettu vammaistuki! Tuntuu todella hyvältä saada myös viralliseslta taholta tunnustusta haastavasta kokonaistilanteesta.