Kannettavani on temppuillut, kuten jo taisin kirjoittaa, eikä sillä kirjoittaminen ole sikäli ollut niin kivaa että olisi saanut aikaiseksi blogata. Joten kuukauden toinen kirjoitus näin kuukauden viimeisenä päivänä. Olkaa hyvät!

*************

Noniin. Pikkupoikanen on muuttunut aivan toiseksi lapseksi. Se saattaa istua lattialla ja tutkia jotakin, jokellella ja naureskella. Paitsi niinä päivinä kun kokeillaa jotain uutta ruokaa, silloin huudetaan ja kitistään ja roikutaan tississä.

Sopimattomiksi on tässä kuussa todettu siis kukkakaali ja peruna (Oolannin pakasteperunamuusi, joka siis on tosi käsiteltyä ja siten sisältää vähemmän allergeenejä). Maito sopii, joten hän saa viiliä ja piimää aina välillä. Tuo peruna harmittaa ihan vietävästi, se kun olisi niin helppoa ja edullista ruokaa, ja sitä on kaikkialla. No, maito auttaa, sillä nyt voimme ostaa kaupasta edes viilipurkin ruoaksi.

Poikanen on myös oppinut viimein konttaamaan. Odottelin sitä jo hieman huolestuneena, kun puitapitkin kävely sujui, muttei hajuakaan konttaamisesta. Ja kun konttaamattomuus ennakoi helposti oppimisvaikeuksia. Vaan nyt konttaa, tosin epävarmasti ja aivan kuin itsekin taitoaan ihmetellen. Samana päivänä kuin tuo keksi konttaamisen, oppi hän myös laskeutumaan alas seisomasta, siihen asti tuo vain alkoi huutamaan kun väsyi pysymään pystyssä. Niin ja lisäksi oppi kiipeämään potan avulla sohvalle. Ja ylähampaatkin ilmestyivät näkyviin. Näinhin loppuihin taitoihin poikanen ei suhtaudu ollenkaan hämmästyneesti vaan aivankuin olisi aina osannut.

***************************

Esikko taas, niin eipä kummempia. Reipas, suloinen ja pippurinen, aivan kuten ennenkin. Vaan yritän jatkaa myöhemmin. Nyt pitää mennä!