Noin sanoi Esikko. Aika moneenkin asiaan. Tuo "HÖh" on hänelle hyvin tyypillinen lausahdus ja niin paljon puhuva.

Aika HÖhiä on myös se että tyty on kipeä. Kuumetta ja onneton pieni tyttö. Ei ollut koulussakaan, vaan minäpä olin, tosin ilta-aikaan vanhempainneuvoston kokouksessa.

Koviin tuo olisi halunnut viereen nukkumaan, mutta ppikkupoikanen herää yöllä niin monta kertaa, että parempi kun nukkuu omassa huoneessaan niin saa rauhallisemman yöunen. Haahelo oli sitten lukemassa siellä ensin satuja, sitten kertomassa juttuja armeijasta ja sodasta ja sitten vaan lueskeli Perusoikeuskomitean mietintöä, tosi vauhdikas kirja vissiin. No, sotajutut ilmeisesti saivat ainakin tytön mielikuvituksen lentoon, sillä kovin hän suunnitteli Suomen valtaavan Venäjänmaan.

*************

Tänään pikkupoikanen on ollut hyväntuulinen, hyväihoinen vauva joka leikkii leluilla ja jokeltelee. Harmittaa kun täytyy alkaa kokeilemaan taas uusia ruokia ja lapsi muuttuu rutuseksi ja tyytymättömäksi.

******

Haaheloinen teki mulle mustikkarahkaa, ilman sokeria kuten olen neuvonut. Otti itselleenkin kupillisen ja syö sitä tuossa tuolissa. Huomautin, että voisi lisätä annokseensa sokeria, niin tulisi parempaa, sellaista kuin Maari tekee, mutta ei hän kuulemma jaksa oman annoksen takia nousta. Mulle kyllä olis hakenut lisää... Voi toista.