No niin, koko tarina sitten.

Poikanen hillui tapansa mukaan keittiön pöydällä ikkunan edessä katselemassa ohikulkevia autoja. Siirtyi sitten sivusuunnassa yhden askelen liikaa vasemmalla ja tipahti lattialle. Olin muutaman metrin päässä, ja nostaessani poikaa syliin näin pojan pitelevän kyynärvarttaan, ulisen surkeasti ja näin kyynärvarren retkottavan vääntyneenä. No poika pöydäle pakuulle, minä pitämään kiinni tukevasti etttei liiku yhtään enempää ja soitto hätänumeroon.

Samaan syssyyn tuli esikko kotiin, hyvin hämmästyneenä kun tuskin ehti kenkiä riisumaan kun komennettiin korjaamaan eteisestä kaikki kengät yms ensihoitajien tieltä, Haahelo pakkasi ohjeitteni mukaan reppuun NC, tuttipullon ja pari vaippaa.

Ambulanssi saapui, vaan eipä laatikoista löytynyt tarpeeksi pientä lastaa.  Keksivät sitten että pieni muoviviivoitin käy, ja Haahelo etsin koko kavalkaadin näytille, Pieni, hileillä täyttety meriaiheinen viivain sinne sitten päätyi.  Poika oli koko ajan käsissäni pöydällä,  puin vaipan ja sukkikset ja takki niskaan ja kannoin ambulanssiin, esikkokin pääsi  kurkkaamaan sisälle.  Sairaalassa sitten huomasin ettteihän mull aitselläni ollut ulkotakkia tai kenkiä, vaan pelkät sisäkengät jalassa.

Saimme paikan käytävältä, ja jäimme odottamaan sopivaa väliä röntgensaliin. Sitten odotimme sopivaa väliä lääkärin katsoa kuvat, sitten odotimme kipsausta, röntgeniä, lääkäriä ja hoitajaa joka ehtisi viemään meidän yöksi lastenosastolle.

Sinne pääsimme siis kahdelta ja poika sai ensimmäistä kertaa mitään suuhunsa sitten päivällisen: desin Neocatea. Poika nukahti, minäkin ja aamulla katselimme lastenohjelmia lääkärikiertoa odotellessa. Vieläkään ei saanut mitään antaa, jotta olisi leikkaussalivalmius. Lääkärikierron jälkeen antoi hoitaja luvan antaa 2dl NC, sillä leikkaussalissa oli ruuhkaa, joten Pojun aika menisi ainakin iltapäivään, ja silloin voi juoda hiukan, (syömisestä 6h, juomisesta 4h).

Päivä kitkuteltiin siinä odotellessa, kunnes hoitaja antoi esilääkityksen ja poika alkoi naureskella vaalealle, tyhjälle seinälle. Kahden jälkeen vietiin poika leikkaussaliin ja mä lähdin sairaalan kahvioon, ensimmäist kertaa syömään, joskaan maitoallergikolle sopivaa ei löytynyt kuin räätälöity voileipä ja jälkkäriksi porkkanakakkua.

Kuuteen asti jouduin odottelemaan, vaikka 2-3 tuntia oli arvio. Sitten pääsimme Haahelon kanssa hakemaan poikaa joka olikin jo kovin äitipulainen. Istuskeli sitten puolisen tuntia mun sylissä kunnes oli valmis siirtymään isänsä syliin. Hetken puhasteltuani läksin kotiin.

Hain alakaupasta kebapin, Manna tuli vaihtamaan kuulumiset ja painuin petiin. 

yhdentoista jälkeen Haahelo soitti että pääsisivät kotiin ja eikun hakemaan. EIpä se tietenkään niin suoraviivaisesti mennyt, vaan jonkin aikaa odottelimme että hoitaja tuli antamaan hoito-ohjeet meille molemmille, joskin Haahelon epäili että kysymys oli siitä että haluavat antaa ohjeet minulle eikä hänelle, mutta muotoilivat sen kivemmin.

Kotona on vanha meno jatkunut, poika kiipeää edelleen pöydälle , juoksee kuin päätön eikä tunnu varovan kättä laisinkaan.

***

Omaishoidontukea ei myönnetty.