Viikonloppuna teimme sukuloimismatkan naapurimaakuntaan. Automatka meni jo paremmin, pikkupoikanen ei huutanut puoltakaan ajasta.

Esikon kanssa leikimme sanoilla: luettelimme aakkosia kunnes tuli auto vastaan ja sillä kirjaimella joka oli kohdalla piti keksi vuorotellen verbi, substantiivi ja adjektiivi.

Ja joka kerran kävimme pienen keskustelun pätkän:
- Ja nyt substanttiivi P:llä, sanon minä
- Mikä on suptantti? kysyy tytär
- Substantiivi on nimisana eli kertoo kuka tai mitä. Niin kuin hevonen
- Pylly, hiihiii!

Tämä siksi että minunkin korvissani kaikuu edelleen tuo "veerbi on teonsana, adjektiivi on laaaatusana..." Jotkut asiat kai oppii parhaiten lorumuistin avulla. Kivaa meillä oli.

Kivaa meillä oli myös toisen sanaleikin parissa. Yksi ajattelee jotakin ja muut kysyvät kysymyksiä joihin arvuuttja vastaa kyllä tai ei. Aika jänniä tuo tyttökin keksi mutta Haahelolla oli aivan yliveto. Keksin sen kyllä lopulta! Mutta kuvitelkaapa miten vaikeaa on saada kysaelemällä selville jotain sellaista kuin Jyväskylä!

Mutta kyllävaan on kiva olla kotona.

*************

Tänään lähdimme keskustaan pikkupoikasen lääkärikäynnin takia. Ennen lääkäriaikaa oli tarkoitus poiketa labrassa prick-testissä, mutta kukaa ei ollut kertonut meille että siihen täytyy varata aika. Ei sitten menty. Mennään sitten keskiviikkona.

Kaupungilla oli ihan kiva kävellä, joskin olin menettää hermoni: Joka kerta kun kysyin Haahelolta jotain, vaikkapa poiketaanko kirjastoon, kävelyvauhti hidastui etanamaiseksi. Kun sitten huomutin voisimmeko kulkea hieman ripeämmin, tämä väittää minulle ettei pysty ajattelemaan ja kävelemään yhtäaikaa...