Eilen esikoinen meni harrastusryhmänsä kanssa tutustumaan veripalveluun. Alkuperäinen suunnitelma oli:

Haahelo vie tytön sinne, leikkiin puistossa pojan kanssa sen aikaa ja tuo tytön kotiin. minä menen kokoukseen.

No sitten poika saa ahdistuskohtauksen, suunnitelmat uusiksi.

Haahelo jää pojan kanssa, minä vien tytön, käyn tankilla ja autopesussa menen kokoukseen,tyttö menee harrastuksesta bussilla mummulle haen kokouksen jälkeen. Kiva mummu kun auttoi.

Tänään oli kurja ilma, joten emme lähteneetkään puistoon,vaanapteekkiin hakemaan korvikkeita. IHANA farmaseutti kantoi korvikkeet autooni, ne painavat 18kg, joten yhtä aikaa poikaa ja niitä ei liikuttele. Yleensä teen niinettä istutan pojan leikkinurkkaan, kannan mahdollisimman nopeasti korvikkeet autoon jonka olen pysäköinyt oven eteen ja jossa obvet eivät ole lukossa ja palaan hekemaan pojan.Voi kun sujui mukavasti nyt.

Jatkoimme siitä sitten kirppikselle, löysin uuden käsilaukun (älkää kertoja Haahelolle), jakkupuvun (tästäkään ei tarvi kertoa sille), kahdet puutarhakäsineet ja sadeviitan poikaselle.

Lopuksi kävimme vielä ruokakaupassa. Ruokakauppareissut ovat muuttumassa kamaliksi, poikanen ei pysy enää kärryissä, mutta järki ei myöskään päässä, joten tämä ei kulje nätisti vieressä. Saimme kuitenkin ostokset tehtyä, mutta paperikassillinen painoi niin paljon että sanka katkesi. Olin siis parkkipaikalla taaperon, rikkinäisen ostoskassin, käsilaukun ja irrallisen leipäpaketin kanssa. Vierestä kulki juuri joku mies, joten pyysin tätä kantamaan pojan autolle, itse raahasin tavarat. Poika tietenkin kiljui ja minä rauhoittelin miestä ettei haittaa mitään. Ja rauhoittuihan se (poika siis) kun näki minut koko ajan.

Kotiin pääsimme kunhan olin saanut puhuttua tuon riiviön hissiin, en millään olisi jaksanut laskea juuri syliini lastaamiani tavaroita.

Annoin nyt desin verran perunamuusia, ja nyppyjä on alkanut ilmaantua. Et silleen. Kaikkein toiveikkain olen possun suhteen.