Tänään punnituksellapoika painoi jo 9970g, joten kymppikilo menee kohta rikki! Jatketaan vaan samaan malliin syömistä.

Viikonloppuna olin lasten kanssa nettitapaamisessa, oli kivaa ja ihanaa ja sielä huomasin selvästi että pikkupoikasen turvattomuus alkaa väistyä, hän meni muidenkin syliin eikä saanut itkukohtausta jos minä menin yli 2m päähän hänestä. Sama jatkui tänään kun olimme kavereiden kanssa pelaamassa minigolfia, poikanen meni mielellään muidenkin syliin (varsinkin jos kaulassa oli kaulakoru), joski se äidin syli on aina paras

Minigolfkentällä tuli myös esiin pissailu, eli pojan kiukkuisus hälveni kun tajusin riisua vaipan ja sojottaa aseella pusikkoon. Poika pissi ja hymyili. Joku jommentoi että hyvin koulutettu poika, pissaa käskystä johon minä että eipäs kun hyvin koulutettu äiti kun tajuaa pissattaa. Seuraava kysymys olikin että miten poika pissahädästään kertoo, ja siihen vastaaminen olikin vaikeaa. En oikein osaa kuvailla, miten poika asian minulle selväksi tekee, mutta kyllä sen huomaa. Toki välillä on vääriä hälytyksiä, välillä en tajua merkkejä, joten kyllä vaippoja edelleen kuluu, mutta jokainen pissaamaton vaippa on säästöä nyrkipyykkärille, mökillähän pesemme vaipat(kin) käsin. ******** Esikko ei paljoa ikävöi. Sunnuntaina vein tosiaan tytön mummulaan, josta he maanantaina leirille, perjantaina hain tytön leiribussilta ja samalla reissulla nettikaverilleni, joka vei tytön nettitapaamiseen jo etukäteen. Lauantaina kun menimme pikkupoikasen kanssa perässä tyttö toki hali minut. ja poikasen. Mutta koko viikonlopun juoksi omissaan.

Toisaalta on ihanaa, että lapsi ei ikävöi, joten voin huoletta olla toisen kanssa sairaalassa (tai itsekseni jossain), mutta toisaalta tuntee itsensä tyhjänpäiväiseksi, enkä merkitse tuon enempää? No, kai minä oikeasti merkitsen, ja ajattelenkin niin että lapseni läheisyydentunne on niin voimakas, ettei tunne äidinrakkaudesta katoa, vaikka äitiä ei jatkuvasti näkisikään.